*

Juha T Hakala Asiaa ajankohtaisaiheista

Lisää resursseja kouluun!

  • Lisää resursseja kouluun!

Kun minä menin aikanani kouluun, en osannut lukea. Tuskin osasin nimeäni kirjoittaa. Vilkaskin olin.

Silti: tuonaikainen peruskoulu ei luokitellut minua ”erityiseksi”. Olin normioppilas ja menin jokseenkin täydestä, muiden jatkona.

Toisin olisi käynyt nykykoulussa. Ennen kuin olisin kissaa ehtinyt sanoa, olisin noine avuineni saanut otsaani näkyvän leiman – diagnoosin, kuten hienosti sanotaan.

Se, että minua ei aikanaan leimattu erityiseksi oppijaksi, johtui siitä, että ”diagnosointisiivilä” oli tuolloin paljon harvempi.

Nyt se on kovin tiheä; kehittynyt, tarkentaisi joku. Samassa perusopetuksen oppilasryhmässä voi helposti olla kolmasosa heitä, joilla on jokin oppimista vaikeuttava erityisongelma.

Tähdennän: toki on hyvä, että havaituille ongelmille löydetään nimi. Eihän muuten voitaisi auttaa.

Valitettavasti tilanne on kuitenkin se, että nykylapsia kyllä uutterasti diagnosoidaan (lue: leimataan), mutta he eivät hetikään aina saa ongelmansa edellyttämää tukea.

Kun vaikkapa alakoulun luokanopettaja pyytää koulunsa erityisopettajalta tukea havaittuun oppimisvaikeuteen, vastaus on aivan liian usein:

”En nyt millään ehdi, kun kaikki aikani menee testaamiseen.”

 

Maamme kouluissa on vuodesta 2010 ollut käytössä niin sanottu kolmiportainen tuki: yleinen tuki, tehostettu tuki, erityinen tuki.

Kolmiportainen tuki voidaan nähdä osana niin sanottua inklusiivista koulua. Inklusiivinen koulu haluaa arvostaa kaikkea ympärillämme vallitsevaa inhimillistä erilaisuutta.

Inklusiivisen koulun idea on tavattoman hieno, joskin sen toteutus ontuu pahasti.

Se näkyy koulun arjessa vaikkapa näin: ”Kuule, sun luokkaan on tulossa Anselmi-niminen pieni poika. Anselmilla on tämmöinen-ja-tämmöinen-ongelma. Mutta älä huoli, saat kaiken tukeni!”

Huomasitteko: haastavaan tilanteeseen on tarjolla lähinnä henkistä tukea. Se ei toimi. Kansainväliselle huipulle rankattu koulu ei voi ratkaista oppimisen ongelmia pelkällä empatialla ja ymmärtävällä katseella.

 

Kirjoitan, koska minua pelottaa. Kun tapaan opettajia, saan jatkuvasti kuulla oppilasryhmistä, jotka ovat kooltaan ja koostumukseltaan kuin entisaikojen erityisryhmiä — tosin nyt ne ovat kolminkertaisia kooltaan!

Pahinta on, että monelta opettajalta puuttuu lähes tyystin haastavan oppilasryhmänsä hallinnan edellyttämä tuki (lue: koulunkäynninohjaaja, erityisopettaja).

Arvoisa maamme hallitus ja hyvät kunnat: tämä on vakava asia. Ellei koulu saa arkisen koulutyön edellyttämiä resursseja käyttöönsä, opettajat uupuvat taakkansa alle.

Ongelman toinen puoli on vähintään yhtä vakava. Ellei lasten ja nuorten ongelmia kyetä hoitamaan ennalta ehkäisevästi, nämä lapset ja nuoret ovat paljon mittavampien tukitoimien kohteina aikuisiässä.

Ja se vasta kallista on – puhumattakaan siitä, kuinka surullista se on. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat