Juustohöylätään gradu

No nyt näyttää ilmassa olevan jo rippunen epätoivoa. Tämmöinen hytinä kieltämättä tuli, kun tavasin tiistain Hesarista suurinta yliopistoamme koskevan uutisen. Kirjoitus oli Ann-Mari Huhtasen käsialaa.

Jutun mukaan kunniakas Helsingin yliopisto on valmis laskemaan pro graduihin liittyviä vaatimuksia.

Syynä moiseen tempaisuun on se, että gradukammosta halutaan eroon ja opiskelijat nopeammin ulos putken toisesta päästä

Ymmärrän näitä pyrkimyksiä, toisaalta.

Onhan Helsingin yliopiston kirjoilla kuulemma jo noin 4 500 opiskelijaa, jotka ovat aloittaneet opintonsa yli 12 vuotta sitten. Hirmuinen luku.

Mitä riman lasku sitten tarkoittaa?

Kuulemma sitä, että vähennetään gradua koskevia opintopistemääriä, eli käytännössä työn laajuutta.

Kyse on 25 prosentin norjennuksesta. Melkoista höyläämistä. Aiemmin gradun laajuus oli Helsingissäkin 40 opintopistettä, jatkossa se olisi "vain" 30.

Taustalla on tietysti raha. Tällä hetkellä yliopistojen valtiolta saamasta rahoituksesta 13 prosenttia tulee maisterin tutkinnoista.

Tulkoon sanottua: rahoitusperusteita rukataan melko tiheään korkeakoulumaailmassa.

Ja on tässä mukana varmasti kunniakin: ei kai minkään yliopiston kuvaa kaunista se, että lafkan opiskelijarekisterissä roikkuu jatkuvasti tuhatmäärin melkein maistereita.

Tämä on kovin tuttu ongelma minulle

Aikoinaan kartoitimme Jyväskylän yliopistossa pariinkin otteeseen kaikkien suomalaisyliopistojen graduttomia – siis niitä, joiden tutkinnosta puuttui ”vain gradu”.

Molemmilla kerroilla pääsimme noin 15 000 pelkän gradun takia roikkuvan opiskelijan määrään. Eivät noissa luvuissa kaikki olleet; osittain siksi, etteivät yliopistot aina halunneet luovuttaa tietojaan. Oli kuulemma tietosuoja vaarassa.

Mutta, pysytäänpä asiassa: tuleeko valmista, jos gradun vaatimuksia lasketaan?

Ehkä tulee, jos yliopiston koko ohjaava henkilökunta (lue: pääasiassa professoreita) on yksituumaisena homman takana ja on todella yksituumaisesti pohtinut, miten se käytännössä tapahtuu.

Vähennetäänkö sivumäärää, laihennetaanko tutkimusasetelmia, haastatellaanko kuuden sijaan neljä vai lasketaanko tasoa "muuten vain", eli lyhennetään lähdeluetteloa, metodisia vaatimuksia tms.?

Ennustan, ettei muutos tapahdu ihan heittämällä

Suuri laiva kääntyy hitaasti ja sitä Helsingin yliopisto on meikäläisessä mittakaavassa. On aina ollut.

Ennustan myös, että (päättääpä hallinto mitä tahansa) on edelleen paljon sellaisia opettajia, jotka pitävät säntillisesti kiinni siitä, miten yliopistossa on tavattu toimia jo ammoin.

Ristiriitaista ja yllättävää tässä on sekin, että nimenomaan Helsingin yliopisto on ollut meillä nimenomaan se yliopisto, joka on jatkuvasti pyrkinyt profiloitumaan maailmanluokan tutkimushuippuyliopistona.

Ei akateemisia perinteitä heitetä noin vain romukoppaan!

Jo hiukan osviittaa siitä antaisi se, että henkilökunta on suhtautunut muutokseen kuulemma ”tavallaan positiivisesti”. Onpahan melko kryptinen ilmaus.

Itsekin olen sitä mieltä, että gradua voitaisiin rakenteellisesti uudistaa enemmän vastaamaan työelämän vaatimuksia, mutta tiedän, ettei sekään tie ongelmaton ole. On tätä koetettu jo 1990-luvulta lähtien.

Parempi ratkaisu tähänkin graduttomuusongelmaan olisi ollut se, että ohjaamiseen ja ohjaajien koulutukseen satsattaisiin – enkä tarkoita yksinomaan gradujen ohjaamista.

Yksin jääminen opiskeluhuolien kanssa on suurimpia opintojen viivästymisen selittäjiä. Tämän osoitti aikanaan Maisterihautomon kokemukset.

Kun opiskelija aidosti kokee, että hänellä on tukenaan joku, jonka puoleen kääntyä ja johon luottaa, alkaa myös tulosta syntyä.

Se on parhaimmillaan aivan huimaa! Tämän olen huomannut, ohjaustyössä.

vaskaaja
Kokkola

Juha T Hakala, kasvatustieteen professori, tietokirjailija

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu