Juha T Hakala Asiaa ajankohtaisaiheista

Juustohöylätään gradu

No nyt näyttää ilmassa olevan jo rippunen epätoivoa. Tämmöinen hytinä kieltämättä tuli, kun tavasin tiistain Hesarista suurinta yliopistoamme koskevan uutisen. Kirjoitus oli Ann-Mari Huhtasen käsialaa.

Jutun mukaan kunniakas Helsingin yliopisto on valmis laskemaan pro graduihin liittyviä vaatimuksia.

Syynä moiseen tempaisuun on se, että gradukammosta halutaan eroon ja opiskelijat nopeammin ulos putken toisesta päästä

Ymmärrän näitä pyrkimyksiä, toisaalta.

Onhan Helsingin yliopiston kirjoilla kuulemma jo noin 4 500 opiskelijaa, jotka ovat aloittaneet opintonsa yli 12 vuotta sitten. Hirmuinen luku.

Mitä riman lasku sitten tarkoittaa?

Kuulemma sitä, että vähennetään gradua koskevia opintopistemääriä, eli käytännössä työn laajuutta.

Kyse on 25 prosentin norjennuksesta. Melkoista höyläämistä. Aiemmin gradun laajuus oli Helsingissäkin 40 opintopistettä, jatkossa se olisi "vain" 30.

Taustalla on tietysti raha. Tällä hetkellä yliopistojen valtiolta saamasta rahoituksesta 13 prosenttia tulee maisterin tutkinnoista.

Tulkoon sanottua: rahoitusperusteita rukataan melko tiheään korkeakoulumaailmassa.

Ja on tässä mukana varmasti kunniakin: ei kai minkään yliopiston kuvaa kaunista se, että lafkan opiskelijarekisterissä roikkuu jatkuvasti tuhatmäärin melkein maistereita.

Tämä on kovin tuttu ongelma minulle

Aikoinaan kartoitimme Jyväskylän yliopistossa pariinkin otteeseen kaikkien suomalaisyliopistojen graduttomia – siis niitä, joiden tutkinnosta puuttui ”vain gradu”.

Molemmilla kerroilla pääsimme noin 15 000 pelkän gradun takia roikkuvan opiskelijan määrään. Eivät noissa luvuissa kaikki olleet; osittain siksi, etteivät yliopistot aina halunneet luovuttaa tietojaan. Oli kuulemma tietosuoja vaarassa.

Mutta, pysytäänpä asiassa: tuleeko valmista, jos gradun vaatimuksia lasketaan?

Ehkä tulee, jos yliopiston koko ohjaava henkilökunta (lue: pääasiassa professoreita) on yksituumaisena homman takana ja on todella yksituumaisesti pohtinut, miten se käytännössä tapahtuu.

Vähennetäänkö sivumäärää, laihennetaanko tutkimusasetelmia, haastatellaanko kuuden sijaan neljä vai lasketaanko tasoa "muuten vain", eli lyhennetään lähdeluetteloa, metodisia vaatimuksia tms.?

Ennustan, ettei muutos tapahdu ihan heittämällä

Suuri laiva kääntyy hitaasti ja sitä Helsingin yliopisto on meikäläisessä mittakaavassa. On aina ollut.

Ennustan myös, että (päättääpä hallinto mitä tahansa) on edelleen paljon sellaisia opettajia, jotka pitävät säntillisesti kiinni siitä, miten yliopistossa on tavattu toimia jo ammoin.

Ristiriitaista ja yllättävää tässä on sekin, että nimenomaan Helsingin yliopisto on ollut meillä nimenomaan se yliopisto, joka on jatkuvasti pyrkinyt profiloitumaan maailmanluokan tutkimushuippuyliopistona.

Ei akateemisia perinteitä heitetä noin vain romukoppaan!

Jo hiukan osviittaa siitä antaisi se, että henkilökunta on suhtautunut muutokseen kuulemma ”tavallaan positiivisesti”. Onpahan melko kryptinen ilmaus.

Itsekin olen sitä mieltä, että gradua voitaisiin rakenteellisesti uudistaa enemmän vastaamaan työelämän vaatimuksia, mutta tiedän, ettei sekään tie ongelmaton ole. On tätä koetettu jo 1990-luvulta lähtien.

Parempi ratkaisu tähänkin graduttomuusongelmaan olisi ollut se, että ohjaamiseen ja ohjaajien koulutukseen satsattaisiin – enkä tarkoita yksinomaan gradujen ohjaamista.

Yksin jääminen opiskeluhuolien kanssa on suurimpia opintojen viivästymisen selittäjiä. Tämän osoitti aikanaan Maisterihautomon kokemukset.

Kun opiskelija aidosti kokee, että hänellä on tukenaan joku, jonka puoleen kääntyä ja johon luottaa, alkaa myös tulosta syntyä.

Se on parhaimmillaan aivan huimaa! Tämän olen huomannut, ohjaustyössä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Osaaminen näytetään työelämässä. On niin moneen kertaan nähty, että älykäs valmistumaton pesee työssä tohtorin, jollei kyse tutkimustyöstä.

Lienee kyse siitä, ettei vähemmän opiskellut ole urautunut jo töihin tullessaan ja hänellä on myös ns päässä tilaa työn vaatimille asioille.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#1
Suomi on keskinkertaisuuksien luvattu maa. Miksi ei pyritä huipulle?

Huipulle pyrkivät lähtevät maasta pois huippuverotusta.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Tämä on ministeriön linjalla. Pitää tehostaa, jotta "tuloksellisuus" paranee. Ettei vain kävisi kuin sille mustalaisen hevoselle, joka kuoli juuri opittuaan olemaan syömättä.

Jo tänä päivänä yliopisto-opiskelun ongelmana on liika etäisyys käytännön työstä. Gradun minimoimisella tilanne vain pahenee.

Herää väkisinkin kysymys miksi yliopistojen rehtorit ovat valmiita matelemaan mihin suuntaan tahansa yliopistojensa olemassa olon tarkoituksesta piittaamatta? Akateeminen maailma antaa vähäisellä elämänkokemuksella varustetun ministerin viedä yliopistot kaaokseen, jonka päässä jo häämöttää yksityistäminen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Herää väkisinkin kysymys miksi yliopistojen rehtorit ovat valmiita matelemaan mihin suuntaan tahansa yliopistojensa olemassa olon tarkoituksesta piittaamatta?''

Hyvin palkattu vähätöinen virka.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Hei Juha - ja me kaikki!

Suurtakin suuremmaksi puheenaiheeksi presidentin vaalien alla on nyt noussut presidentti ehdokkaan laatimat mahdollisesti väärät lähdemerkinnät tai tarkoituksellinen plagiointi.

Itse en näkisi tätä asiaa näin mustavalkoisena: Kyse voi olla gradun tai opinnäytetyön ohjaajan huonosta ammattitaidosta, työn "oikeinkirjoituksen" tarkastajan huonosta ammattitaidosta tai opiskelijan huonosta ymmärryskyvystä. Usein saattaa olla kysymys vähän näistä kaikista yhdessä. Kuka kantaa silloin lopullisen vastuun? Opiskelija polo!

Tutustukaapa Centria ammattikorkeakoulun "Oppimateriaaleja, 1 OPINNÄYTETYÖ- JA KIRJOITUSOHJEET" (2015) -oppaaseen alla (tässä sivut 18-20):

- -"6. LÄHTEISIIN VIITTAAMINEN

Lähdemateriaalin valinnassa on käytettävä harkintaa, lähdekritiikkiä. Opinnäytetyössä on pyrittävä käyttämään ensisijaisesti luotettavia ja tuoreimpia painettuja tai sähköisiä lähteitä, kuten oman alan teoksia, tutkimusraportteja ja artikkeleita.

Myös aikaisemmat opinnäytetyöt, patentit, standardit, tuote-esitteet asiantuntijahaastattelut ja virallistiedon lähteet soveltuvat tarvittaessa lähteiksi. Epämääräisiä ja nopeasti uudistuvia lähteitä, kuten verkkokeskustelupalstojen mielipidekirjoituksia, vältetään opinnäytetyössä. Aineistoja, joissa kirjoittajan asiantuntijuutta ja pätevyyttä ei pysty luotettavasti arvioimaan, ei myöskään suositella. Tiedonhakuja kannattaa tehdä useammasta eri tietokannasta tai tiedonlähteestä, jotta löytää parhaimmat lähteet omaan aiheeseensa.

Opinnäytetyössä käytetyt lähteet ilmoitetaan tekstiviitteinä yleisesti käytössä olevan nimi-vuosi-viitejärjestelmän mukaan. Tekstiviite on sulkeissa oleva lyhyt viittaus lähdeluettelossa olevaan tarkempaan lähdetietoon.

Torkki (2007, 106) tarkastelee sitä, kuinka puhuja voi vakuuttaa kuulijansa.

Retorisesti taitava puhuja osaa ottaa huomioon yleisön (Torkki 2007, 35).

Lähdeviittaustekniikkaa käytetään aina lainattaessa jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä. Tekstissä käytetään lähdeviitettä, johon merkitään sulkeisiin kirjoittajan sukunimi ja julkaisun painovuosi, pilkku sekä sivu tai sivut, joita on käytetty. Silloin, kun viitataan lähteeseen kokonaisuudessaan, sivunumeroja ei käytetä. Kaikissa sähköisissä lähteissä ei ole sivunumeroita.

Yleensä tekstiä lainataan epäsuorasti, eli lähteestä luettu asia kirjoitetaan omin sanoin ja merkitään lähdeviite heti tekstin perään. Viittauksesta on käytävä ilmi, mikä osa tekstistä perustuu lähteisiin. Pisteen paikka lähdeviitemerkinnässä osoittaa, mikä osa tekstistä on lainattu.

Suoria lainauksia käytetään säästeliäästi, ja niiden pitäisi olla mahdollisimman lyhyitä. Suorat lainaukset soveltuvat käytettäviksi lähinnä esimerkiksi lainattaessa lakitekstiä tai käytettäessä määritelmiä. Suora lainaus erotetaan muusta tekstistä vasemman reunan 2,3 cm:n sisennyksellä sekä rivivälillä 1. Lainausmerkkejä ei silloin tarvita.
Jos viittaus kohdistuu useampaan virkkeeseen, lähdeviite merkitään sulkeisiin asiakokonaisuuden loppuun pisteen jälkeen, ikään kuin itsenäiseksi virkkeeksi. Myös sulkeiden sisään merkitään tuolloin piste:
Esimerkki viittauksesta useampaan virkkeeseen:

Opiskelija osaa lähdeviittaustekniikan. Hän on huolellinen ja noudattaa ohjeita. Silloin lukija tietää, mikä asia on mistäkin lähteestä ja mikä on opiskelijan omaa mielipidettä. (Aro 2015, 21–23.)
_____________________________________________

Jos viittaus koskee vain yhtä virkettä, lähdeviite sisällytetään kyseisen virkkeen sisäpuolelle. Piste merkitään tuolloin siis sulkumerkin ulkopuolelle:

Esimerkki viittauksesta vain yhteen virkkeeseen:

Tämä on helppoa (Aro 2015, 18).
___________________________

Jos lähteellä on kaksi tekijää, molemmat mainitaan tekstiviitteessä. Tekijöiden nimien väliin merkitään &-merkki. (Lumijärvi & Kela 2014, 5.)

Jos tekijöitä on kolme tai useampia, tekstiviitteeseen merkitään ensimmäistä kertaa viitattaessa kaikki nimet (Lumijärvi, Kiiskinen & Särkilahti 2014, 21–22), mutta myöhemmin merkitään ensimmäinen tekijä ja lyhenne ym. (Lumijärvi ym. 2014, 23–24).

Jos tieto on peräisin useasta eri lähteestä, viitteet merkitään samojen sulkeiden sisälle ja erotetaan puolipisteellä: (Kiuru 2012; Perälä & Perälä 2010).

Saman tekijän eri julkaisut erotetaan toisistaan vuosilukujen perusteella ja merkitään ilmestymisjärjestyksessä (Virtanen 2015, 2013). Jos samana vuonna on ilmestynyt kaksi teosta, ne erotetaan toisistaan aakkosin (Virtanen 2011a, 2011b).

Sama koskee myös saman organisaation saman vuonna julkaisemia verkkosivuja tai muita sähköisiä lähteitä. (MTV 2015a; MTV 2015b.)

Kun kirjoittajan nimi ei ole tiedossa, tekstissä käytetään julkaisun nimeä ja vuosilukua, joissakin tapauksissa myös julkaisijayhteisön nimeä. Samoin menetellään myös lehtiartikkelien yhteydessä silloin, kun kirjoittajan nimi ei ole tiedossa.(HS 31.1.2013.)

(Talouselämä 16.4.2015.)

Myös lakeihin ja asetuksiin (Ammattikorkeakoululaki 9.5.2003/351, § 3), komiteanmietintöihin ym. viitataan saman periaatteen mukaisesti.

(Yritystutkimusneuvottelukunta 2015.)

Sähköisissä lähteissä, esimerkiksi Internet-sivuissa ja sähköisissä kirjoissa, käytetään edellä kuvattuja ohjeita lähteestä riippuen.

Lähdeviitteeseen merkitään siis yleensä kirjoittajan nimi, vuosiluku ja sivunumerot. Tarkempi lähdetieto nettiosoitteesta merkitään vain lähdeluetteloon. Sivut merkitään aina, jos ne vain löytyvät lähteestä.

Internet-sivu: (Lahti 2015.)

Sähköinen kirja: (Luopa, Karvonen & Jokela 2014.)

Mikäli Internet-sivulle ei löydy muuta tekijää kuin sivujen ylläpidosta vastaava organisaatio, se merkitään tekijäksi. Mikäli tuottajaorganisaatio ei ole tiedossa, merkitään viitteeseen verkkosivun otsikko.

Verkkosivut: (Kirjastoseura 2012.)

(YLE 2015.)

Youtube-video: (How It’s made Aluminium Cans? 2015.)

Facebook-sivut: (K-Supermarket 2014.)

Toissijainen lähde

Hyvänä tutkijan tapana voidaan pitää aina viittaamista alkuperäiseen lähteeseen. Joskus tämä on kuitenkin käytännön syistä mahdotonta. Kun alkuperäiseen lähteeseen viitataan toisessa tekstissä, ja tähän alkuperäiseen tekstiin halutaan kuitenkin viitata, puhutaan toissijaiseen
lähteeseen viittaamisesta. Lukijalle tämä tulisi tehdä tiettäväksi. Toissijainen lähde merkitään hakasulkein. Molemmat lähteet tulee merkitä lähdeluetteloon.

Lewinin [1951; 1958] tunnettu muutosprosessi sisältää kolme vaihetta (Hitt, Miller & Colella 2009, 493).

Organisaation muutosprosessi voidaan jakaa kolmeen osaan (Hitt, Miller & Colella 2009, 493[Lewin 1951; Lewin 1958]).

Lähteisiin toissijainen lähde merkitään seuraavasti:

Hitt, M.A., Miller, C.C. & Colella A. 2009. Organizational Behavior: A Strategic Approach, 2nd Edition. Jefferson City: John Wiley & Sons, Inc.

Lewin, K. 1951. Field theory in social science. New York: Harper & Row.

Lewin, K. 1958. Group decisions and social change. Teoksessa E.E.

Maccobby, T.M. Newcomb & E.L. Hartley (toim.) Readings in social psychology, 3rd Edition. Austin, TX: Holt, Rinehart & Winston, 201 – 216.

Luvattoman kopioinnin tarkastus

Kaikki valmiit opinnäytetyöt tarkastetaan plagioinnin eli luvattoman kopioinnin varalta. Käytössä on myös Urkund-plagiaatintunnistusjärjestelmä mahdollisen plagioinnin tunnistamiseksi." - -

Jatkuu, ks. alla oleva linkki:

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/9859...

---

Graduun tai opinnäytetyöhön lähteiden merkitseminen, lähdeviittaukset ja lähdeluettelon laatiminen on helppoa kuin heinän teko, eikö totta?

Hiuksia ei halota, mutta pisteen paikka - sulkujen edellä tai perässä - ratkaisee!

PS. Tässä edellä ansiokkaan "Oppimateriaaleja, 1 OPINNÄYTETYÖ- JA KIRJOITUSOHJEET" (2015) -oppaan laadintaan ovat osallistuneet Centriasta Hanna-Riina Aho, Marko Forsell, Annukka Kukkola, Irja Leppisaari, Reetta Leppälä, Ulla Orjala, Janne Peltokangas, Kirsti Rasehorn, Timo Taari, Maarit Tammisto, Tuija Tolonen-Kytölä ja Eija Torkinlampi.

Terkkuja heille ja muille mukaville Centrian opettajille ja ohjaajille - myös jo eläköityneille!

-Kirsi

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Varsinkin kasvatustieteiden opiskelijoiden "ymmärryskyky" on usein niin huono, että gradun, tai totta puhuen jopa proseminaariesitelmän, välttäväkin kirjoittaminen on juuri ja juuri mahdollisuuksien rajoissa.

Mutta kai yliopiston tehtäväksi on jossain joskus määritelty opettajien tekeminen niistäkin, jotka eivät mitään osaa tai ymmärrä.

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Perinteisesti juristit eivät ole tehneet pro gradu -työtä vaan 30 opintopisteen projektin. Lääketieteen lisensiaatin tutkintoon ei myöskään kuulu pro gradua vaan syventävien opintojen pienimuotoinen projektityö. En kuitenkaan ole kuullut, että juristien tai lääkärien ammattitaitoa tai älynlahjojen puutetta olisi epäilty puuttuvan pro gradun vuoksi. Itse asiassa monet lääketieteen tohtorit valmistuvat tohtoriksi ennen lisensiaatiksi valmistumistaan - professorit kun hoksaavat napata lahjakkaat opiskelijat tutkimusryhmiin ennen valmistumista.

Toisaalta voisi lähteä myös joskus ehkä ongelmakeskeisestä asetelmasta positiivisen psykologian hengessä tutkimaan onnistumisten syitä. Juristit, lääkärit ja luokanopettajat valmistuvat yleensä aikataulussa ja aika hyvällä prosentilla. Yhdessä näistä koulutuksista tehdään gradu, kahdessa ei. Kahdessa näistä koulutuksista on selkeä, ohjelmoitu lukujärjestys, yhdessä (oikeustieteissä) ei.

Miksi sitten? Taustalla oleva tärkein syy lienee ammatti-identiteetin selkeys tai ainakin tieto siitä, että tutkinnon tekemisestä on selkeä hyöty työn saamisen kannalta, tuolloinhan tulee virkakelpoisuus.

Generalistialoilla taas ylikoulutuksen vuoksi tämä yhteys on hämärtynyt jolloin selkein porkkana valmistumisesta puuttuu.

Olen sinänsä samaa mieltä gradudohjaukseen panostamisesta.

Käyttäjän JuhaKmrinen kuva
Juha Kämäräinen

Väittelin viikko sitten Oulun yliopistossa informaatiotutkimuksen oppiaineessa tiedonkäytöstä ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä. Samaa problematiikkaa on myös siinä ympäristössä.

Kun Hakala pohtii gradun supistamista, hän käsittelee sitä tavalla, joka omassa tutkimuksessani liittyy opinnäytetyön näkemiseen "koneena". Sillä on ennalta hyvin tunnettu rakenne, johon liittyy olennaisesti tietyt määrät tiettyjä "osia", kuten sivuja tai lähteitä. Näitä (aitoja tai spekuloituja) tavoitteita kohti tekijä ponnistelee.

Hakala viittaa myös yksin jäämiseen opiskeluhuolien kanssa. Tämäkin näkökulma löytyy ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden tiimoilta. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että opinnäytteen aihepiiri on tiedonhankinnan kannalta hankala eikä hahmotu kunnolla tai opiskelija ei saa tai osaa kysyä asiantuntija-apua. Google ja kirjastoon käveleminen voivat kamppailla.

Ohjaajille annettu "aikaresurssi" opiskelijaa kohti on niukka. Osa opettajista jatkaakin ohjausta omaan piikkiin esimerkiksi pitämällä kännykkää auki yötä myöten tätä tarkoitusta varten. Näistä kerrotaan tutkijalle epävirallisesti ja kyynelsilmin.

Edellä on tuotu Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjän viestissä esiin ammattikorkeakoulun viitauskäytäntöjä. Tutkimuksessani esitän tietojärjestelmää, joka auttaisi opinnäytetyön tekijää kokoamaan kunkin lähdetyypin edellyttämät tiedot ja muotoilemaan lähdeluettelomerkinnät. Näin vapautuisi aikaa sisällöllisempään ohjaamiseen ja yksinäisyyden tunne vähenisi. Toisaalta ohjaajalle voi olla henkisesti helpompaa "viilata pilkkuja" kuin perehtyä yhä uusiin aiheisiin ohjauksen liukuhihnalla.

On todettava, että "plagioinnintunnistusohjelmaksi" kutsuttu järjestelmä, kuten Urkund, kykenee teknisesti lähinnä tunnistamaan kopioituja merkkijonoja ja niitäkin vain oman tietokantansa puitteissa. Mahdollisesti osa näistä ohjelmistoista tekee myös nettihakuja, muttei taatusti hae laajalti vain painettujen, varsinkaan vanhempien, kirjojen sisältöjä. Niistä on siis "turvallista" vaikkei tietenkään hyväksyttävää kopioida.

Tutkimuksessani esitän esimerkin, jossa opinnäytetyön tekijä systemaattisesti ja työläästi muuntaa alkuperäistekstin sanavalintoja. Kuitenkin alkuperäisteksti on selkeästi tunnistettavissa. Tämä ei ole plagiointia teknisessä, mutta mahdollisesti kylläkin alkuperäisen tekijän työn kiistämisen mielessä. Kirjaimellisesti on "ilmaistu omin sanoin", mutta vain vaihtamalla yksittäisiä sanoja ei esittämällä omaksuttua ajatusta. Mainittu opinnäytetyö on hyväksytty, vaikka hyväksyntää ei päätä Urkund, vaan sen raportin tulkitseva henkilö. Jos ammattikorkeakoululla tekee tiukkaa tuloksista, voidaan kriteerejä laskea, kuten yliopistokin nyt tekee.

Korkeakoulut instituutiona ja aivan ilmeisen tietointensiivisinä ja merkityksiä tuottavina organisaatioina, ymmärtävät tähän taustaan nähden luvattoman huonosti opinnäytetyön henkeä. Byrokratia ei kykene kuvaamaan itselleen, mikä on opinnäytetyön merkitys, paitsi lukumääräinen suorite ja siitä koituva rahasumma. Siksi osa opettajista ei piittaa hallinnon tekemistä "uudistuksista".

Opinnäytetyökulttuurin kehittyminen vaatii siihen liittyvien arvojen ja taustaoletusten tunnistamista. Vaatimustason lasku on vain tehoruuvin kiristämistä kysymättä sitä, onko tehostusajattelulle vaihtoehtoja, jotka vastaavat paremmin opiskelijan ja työelämän, etenkin yliopistosta puheen ollen myös tieteen tarpeita.

Käyttäjän JuhaKmrinen kuva
Juha Kämäräinen

(poistin tuplana tallentuneen kommenttini)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Juha,

Kysyit "tuleeko valmista, jos gradun vaatimuksia lasketaan?" Minusta tämä olisi huono lähetymistapa asiaan.

Minusta olisi hyvä tutkia sellaista mahdollisuutta gradun tai opinnäytetyön (ont) kohdalla, että kun opiskelija hyväksytään sisään omaan oppilaitokseensa, ja kun häntä haastatellaan ensimmäisen kerran, häneltä olisi hyvä jo tässä vaiheessa kysyä, mitkä ovat hänen motiivinsa opiskelulle, ja onko hänellä jo mielessään joku tutkimusaihe tai erityinen mielenkiinnon kohde gradun tai ont:n laatimiseksi. Näin ainakin aikuisopiskelijoiden kohdalla; mutta myös nuorten kohdalla tätä voisi hieman "hipaista".

Näin tulisi tämän opiskelijan, esimerkiksi "Maijan" opiskelijaprofiili ja opiskelumotivaatio heti opettajille tutuksi.

Kaikille yhteisen tutkintokohtaisen opintosuunnitelman lisäksi voisi yliopisto- tai amk-opettajat huomioida heti sen, että "Maijalla" on ajatuksenaan tehdä gradu/ont aiheesta "Robotit - ystäviä vai vihollisia?"

"Maija" voisi alkaa valmistautua jo heti opiskelunsa alusta pitäen tähän nimenomaiseen aihealueeseen ja hänen opettajansa voisivat tukea ja ohjata Maijan gradua kollegiaalisesti yhteistyönä. Vasta opiskelun lopulla Maija valitsisi sitten oman työnsä varsinaisen ohjaajan näiden "esiohjaajien" joukosta.

Tässä mallissa tulisi ainakin 4 kärpästä 1 iskulla:

1. opiskelijan vahvempi sitoutuminen opiskeluun ja lopputyön tekoon
2. gradu/ont valmistuu ikään kuin muun opiskelun ohessa ja valmistumisaika lyhenee
3. gradun ohjaajaksi valikoituisi opiskelijalle hänen valitsemansa aiheen kannalta paras ohjaaja ja/tai ohjaaja, jonka kanssa kemiat parhaiten kohtaavat
4. opiskelija valmistuu nopeammin ja yhteiskuntaa kuormittava "luppoaika" lyhenee

Mitäpä tuumit, Juha, kannattaisikohan tätä kokeilla?

Käyttäjän JuhaKmrinen kuva
Juha Kämäräinen

Yksi ketjun Juhista täällä (varmaan Kirsi tarkoitit Juha Hakalaa).

Opiskelijoihin ja heidän kiinnostuksiinsa tutustuminen on varmaan hyvä idea, kunhan se ei johda heidän jakamiseensa vuohiin ja lampaisiin jo opintojen alussa.

Opiskelijankin puolelta näkökulma voi kapeutua varhaisella aiheenvalinnalla (oman tutkimukseni aineistossa muuan opiskelija kritisoi sitä, että on joutunut opiskelemaan paljon sellaista, joka ei kuulu *hänen* opinnäytetyöaiheeseensa...).

Miten esim. opintotukijärjestelmä tunnistaisi sen, että gradua tai muuta opinnäytetyötä kuljetetaan muiden opintojen rinnalla läpi tutkinnon?

Voiko opiskelija ainakaan ammattikorkeakoulussa valita omaa ohjaajaansa? Olen lukenut esimerkiksi erään amk:n ohjeen opiskelijoille siitä, että ohjaajan vaihtumisesta voidaan opiskelijalle ilmoittaa tekstiviestillä.

Tämä keskustelu kiertyy tavan takaa siihen, mikä on opinnäytetyötoiminnan luonne ja millaisiin lähtöoletuksiin kuvamme opinnäytetöistä ja niihin johtavista prosesseista perustuu.

Tutkimusta "Tiedonkäytön ilmiöitä ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä" (http://www.oulu.fi/yliopisto/node/50059) tehdessäni yllätyin siitä, että monet nekään tutkimukset, joiden fokus on opinnäytetyössä eivät määrittele sitä kunnolla. Ammattikorkeakoulussa moni opettaja myös ohjaa sellaista opinnäytetyötä, josta hänellä ei ole tekijän kokemusta. Ammattikorkeakoulun opinnäytteet kun eivät ole graduja, eivät aina edes "pikkugraduja".

Käyttäjän paavosippola kuva
Paavo Sippola

Juha Hakala puhuu entisenä graduhautomon vetäjänä, siis todellisena asiantuntijana. Oikeassa hän lieneekin esim. siinä, että hallinnollisten gradun supistuspäätösten vieminen kentälle voi osoittautua vaikeaksi, jos asenteet siellä ovat supistusta vastaan.
Viime vuosina on tehty muutama muukin gradua koskeva muutosesitys opintoaikojen lyhentämiseksi. Professori Karl-Erik ( Kalle ) Michelsen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta on ehdottanut koko gradun muuttamista valinnaiseksi: hän esittää että käytännössä gradun tekisi opiskelijaikäluokasta vain pieni osa. Sen tekisi tutkimusorientoitunut osa opiskelijoista.
Michelsen ei ole tarkemmin eritellyt ehdotuksensa vaikutuksia tutkintoihin ja koko tutkintorakenteeseen. Ehdotus antaisi hyvän mahdollisuuden toteuttaa muutaman kerran epäonnistuneesti yritetyn nelivuotisen maisteritutkinnon. Tämä olisi varma keino opintoaikojen lyhentämiseen.
Suomessa on yritetty lyhentää opiskeluaikaa yliopistoissa yhtä kauan kuin on harjoitettu valtakunnallista korkeakoulupolitiikkaa eli noin kuusi vuosikymmentä, 1960-luvun lopulta lähtien. Onnistuminen vaatinee jotain näin radikaalia kuin mitä Michelsenin esitys merkitsee.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Juha Hakala, olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia kanssasi avaamassasi Puheenvuorossa - missä mahdat liikuskella? Ehditkö lainkaan kommentoimaan sinulle tulleita viestejä?

Juha Kämäräinen, tässä pohdin sinulta tulleita ajatuksia:

- "kunhan se ei johda heidän jakamiseensa vuohiin ja lampaisiin jo opintojen alussa" -> tällaistahan tapahtuu väkisin jo muutenkin ja muilla perustein, olemme ihmisiä...

- "on joutunut opiskelemaan paljon sellaista, joka ei kuulu *hänen* opinnäytetyöaiheeseensa" -> ehkä nuorten kohdalla, ei aikuisten

- "gradua tai muuta opinnäytetyötä kuljetetaan muiden opintojen rinnalla läpi tutkinnon" -> gradun voisi pilkkoa tekniseen toteutukseen, mm. lähdeviittaukset (1/4 kokonaispisteistä) ja sisällölliseen (3/4 kokonaispisteistä)

- "ammattikorkeakoulussa valita omaa ohjaajaansa" -> totta, vaihtelee varmasti oppilaitoksittain -> kehitettävää

- "Ammattikorkeakoulussa moni opettaja myös ohjaa sellaista opinnäytetyötä, josta hänellä ei ole tekijän kokemusta" -> varsin usein totta

- "Ammattikorkeakoulun opinnäytteet kun eivät ole graduja, eivät aina edes "pikkugraduja" -> eivät ole tarkoitettukaan kilpailijoiksi toisilleen; ont käytännönläheisempi kuin gradu - yleensä...

Toimituksen poiminnat